Tämä viikko on lähtenyt käyntiin mielenkiintoisesti, ikävillä aiheilla tosin. Otsikoihin on noussut maahanmuuttajataustaisten taksikuskien, hoitajien sekä lasten ja nuorten kielitaidottomuus. Otsikoiden ja juttujen perusteella tässä on jotakin yllättävää, vaikka todellisuudessa perussuomalaiset ovat varoitelleet tästä jo vuosia.
Toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajatkaan eivät osaa riittävästi suomea
Helsingin Sanomien mukaan ammattikouluissa on yhä enemmän toisen ja jopa kolmannen polven maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita, joilla ei ole riittävää suomen kielen taitoa opintojen suorittamiseen.
Lehti haastatteli Stadin ammattiopiston opettajaa, joka kertoo, että osa maahanmuuttajataustaisista opiskelijoista ei osaa suomea riittävästi. Näille opiskelijoille opetusta joudutaan tukemaan englannin kielellä, jota he yleensä hallitsevat paremmin.
Helsingin Sanomien haastattelema opettaja, joka esiintyy jutussa nimellä Liisa, kertoo huolestuneena, että monilla hänen oppilaistaan on jatkuvasti käännösohjelmat auki tehdessään tehtäviä.
Hänen mukaansa erityisen huolestuttavaa on se, että kyse ei ole vain maahanmuuttajataustaisista nuorista, jotka ovat muuttaneet Suomeen myöhemmin, vaan myös oppilaista, jotka ovat syntyneet maassa ja käyneet koulua suomalaisessa järjestelmässä jo lapsuudesta asti.
Opettaja nostaa esiin, että ilmiö näkyy laajemmin koulutuksen tilassa, mikä on tullut esille myös PISA-tutkimuksissa. Hän viittaa viimeisimpään PISA-tutkimukseen, jonka mukaan vuonna 2022 peräti 61 prosentilla ensimmäisen polven maahanmuuttajataustaisista oppilaista ja 39 prosentilla toisen polven maahanmuuttajataustaisista oppilaista oli heikko lukutaito. Tämä kehitys nousi julkiseen keskusteluun erityisesti viime syksynä, kun uudet tutkimustulokset julkaistiin.
Kouvolan tulee olla tiukkana
En halua, että nämä samat ongelmat yleistyvät enää enempää Kouvolassa – täälläkin tilanne on jo tarpeeksi huolestuttava. Olen itse nähnyt esimerkiksi harrastustoiminnassa, kuinka maahanmuuttajataustaiset lapset, erityisesti muslimimaista tulleiden perheiden lapset, eivät osaa suomea kunnolla, vaikka ovat syntyneet ja kasvaneet täällä. Tämä vaikeuttaa heidän osallistumista toimintaan ja integroitumista yhteiskuntaan.
Lisäksi olen huomannut, että näissä perheissä kasvavilla pojilla on usein haasteita naisten auktoriteetin hyväksymisessä. Näiden asioiden ratkaiseminen on tärkeää, jotta kaikilla lapsilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet kasvaa ja oppia osana suomalaista yhteiskuntaa.
Ja mitä tähän äidinkielenopetukseen tulee, osa suomalaisista kunnista on kaivanut itselleen ja itse asiassa meille kaikille suomalaisille omaa hautaa.
Esimerkiksi Espoon kaupungin perusopetuksessa järjestetään oman äidinkielen opetusta useissa kielissä. Lukuvuonna 2024–2025 opetusryhmiä on muodostettu mm. seuraaville kielille (lista lainattu suoraan sivuilta) albania, amhara, arabia, bengali, bosnia/serbia/kroatia, bulgaria, englanti, espanja, farsi/dari, filipino, hindi, hollanti, igbo, indonesia, italia, japani, joruba, kannada, korea, kreikka, kurdi, kurmandži, latvia, liettua, malajalam, mandariinikiina, nepali, norja, paštu, portugali, puola, ranska, romani, romania, saksa, somali, swahili, tamili, telugu, thai, tigrinja, tšekki, turkki, ukraina, unkari, urdu, venäjä, vietnam, viro.
Kouvolan ei missään nimessä tule tarjota mahdollisuutta opiskella äidinkielenään mitään muuta, kuin Suomen virallisia kieliä, joita ovat suomi ja ruotsi.
Kouvolalaisella veronmaksajalla ei ole mitään velvollisuutta kustantaa vieraskelisen oman äidinkielen opetusta.
Miksi meidän ei tule opettaa kouluissamme äidinkielenä muuta kuin suomea tai ruotsia
Kun kunta tukee vieraskielisten äidinkielen opetusta julkisilla varoilla, se hidastaa maahanmuuttajien suomen tai ruotsin oppimista. Tämähän on aika itsestäänselvää, mutta jostain syystä ei sitten kaikille kuitenkaan.
Kielen oppiminen on avain yhteiskuntaan kiinnittymiseen, työelämään ja koulutukseen. Jos resursseja käytetään oman äidinkielen ylläpitoon julkisessa järjestelmässä, se ainoastaan vahvistaa oppimisen ongelmia ja vähentää tarvetta oppia valtakieliä.
Kuten kaikki hyvin ymmärrämme, ei kunnan budjetti ole rajaton. Jokainen euro, joka menee vieraskieliseen äidinkielen opetukseen, on pois muista opetuksen ja hyvinvoinnin kohteista. Kun kunnalla on jo vaikeuksia rahoittaa suomenkielistä perusopetusta riittävästi, ei ole perusteltua käyttää lisärahoitusta vähemmistökielten tukemiseen julkisilla varoilla.
Kun oppilaat saavat virallista opetusta omalla äidinkielellään, se vähentää motivaatiota panostaa suomen tai ruotsin oppimiseen. Tämä johtaa siihen, että maahanmuuttajataustaiset oppilaat eivät kehity riittävän hyviksi kotimaan kielissä.
Kun suomen tai ruotsin kieli ei tule riittävän vahvaksi, maahanmuuttajataustaiset nuoret kohtaavat suuria esteitä työelämässä ja koulutuksessa. Tämä lisää syrjäytymisen riskiä ja johtaa siihen, että tarvitaan lisää julkisia tukitoimia myöhemmin, mikä aiheuttaa valtavia lisäkustannuksia yhteiskunnalle.
Vieraskielisten lasten äidinkielen ylläpitäminen on tärkeää, mutta vastuun siitä tulee olla perheillä ja yhteisöillä, ei missään nimessä kunnalla tai valtiolla. Vanhemmat voivat järjestää opetusta esimerkiksi (ei-valtion-tukemien)yhdistysten kautta tai itse huolehtia kielen kehittämisestä kotona.
Yhteiskunnan ensisijainen tehtävä on varmistaa, että kaikki oppivat suomen tai ruotsin riittävän hyvin, jotta he voivat pärjätä Suomessa.
Puhun kokemuksesta
Olen itse asunut toisessa maassa, ja olisin pitänyt suorastaan pöyristyttävänä, jos kyseinen maa olisi tarjonnut meille mahdollisuuden opiskella suomea äidinkielenä veronmaksajien kustannuksella.
En voi ymmärtää, miten kukaan voi ajatella sen olevan lapsen etu, kun asutaan vieraassa maassa, johon on tarkoitus integroitua ja jossa on pärjättävä sen kielellä. Tärkeintä olisi oppia maan valtakieli mahdollisimman hyvin, jotta tulevaisuuden koulutus- ja työmahdollisuudet olisivat paremmat.
Kun muutimme Maltalle, lapseni oli vasta 2,5-vuotias. Heti ensimmäisen maassaoloviikon jälkeen hän aloitti maltalaisessa päiväkodissa, koska itse olin työharjoittelussa arkipäivät.
Äitinä ne ensimmäiset kolme viikkoa tuntuivat kamalilta – joka aamu jättäessäni hänet päiväkotiin hän itki sydäntäsärkevästi, enkä ihmetellyt sitä yhtään. Hän oli täysin vieraiden ihmisten ympäröimänä, eikä kukaan siellä ymmärtänyt häntä, eikä hän ymmärtänyt muita.
Mutta sitten, noin kolmen viikon jälkeen, tilanne alkoi muuttua. Hän tottui uuteen ympäristöön, ja kielen oppiminen lähti vauhdilla käyntiin. Huomasin nopeasti, kuinka hän alkoi ymmärtää ja käyttää uusia sanoja, ja päiväkotiin meno ei ollutkaan enää ongelma, päin vastoin häntä itketti kun sieltä piti lähteä.
Maltalla lapset aloittavat kindergartenin jo kolmivuotiaina, ja se muistuttaa käytännössä koulua – siellä on koulupuvut, lunch boxit ja selkeä koulurutiini. Poikani ehti olla koulussa vain hetken, kun opettaja jo otti puheeksi hänen kielitaitonsa kehityksen. Hän oli alkanut ymmärtää suurimman osan maltasta ja osasi jo muodostaa kahden sanan lauseita.
Tämä tapahtui täysin ilman erityistä kielenopetusta – hän vain omaksui jo toisen vieraan kielen alle vuoden sisään. Ja miten tämä tapahtui? Arjessa. Yksinkertaisesti niin, että lapsi oli ympäristössä, jossa kieltä käytettiin jatkuvasti. Osansa oli varmasti myös sillä, että tuin lastani kielen oppimisessa ja kannustin häntä siinä, sen sijaan että olisin pyrkinyt jarruttamaan sulautumista kulttuuriin.
Kokemus osoitti minulle konkreettisesti sen miten nopeasti ja vaivattomasti lapset oppivat uuden kielen, kun heille annetaan siihen mahdollisuus ja heitä ei pidetä liian pitkään kiinni omassa äidinkielessään.
