Inkluusio, eli ajatus siitä, että kaikki oppilaat oppivat samassa yleisopetuksen ryhmässä taustasta, kyvyistä ja erityistarpeista riippumatta, on ollut meillä Suomessa koulutuspolitiikan keskiössä jo pitkään – valitettavasti ja tuhoisin seurauksin.
Vaikka inkluusion tavoite on taustalla varmasti kenen tahansa mielestä hyvä ja kaunis, uskotaanhan sen edistävän tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, on käytännön toteutuksessa usein kohdattu merkittäviä ongelmia.
Aluksi käsittelen tässä tekstissä inkluusion ongelmia, kerron näkemykseni tasoryhmistä ja lopuksi annan esimerkin siitä mitä esimerkiksi Tyrnävän kunnassa on tehty (vinkistä kiitokset Himo Immonen!) ja mitä voitaisiin Kouvolassakin hyödyntää.
Riittämättömät resurssit
Inkluusio vaatii huomattavasti enemmän resursseja kuin pelkkä oppilaiden sijoittaminen yleisopetuksen luokkaan. Tarvitaan lisäopettajia, koulunkäyntiavustajia, erityispedagogista osaamista sekä mukautettua oppimateriaalia.
Monissa kouluissa resurssit ovat kuitenkin riittämättömät, jolloin opettajat jäävät yksin.
Jo maalaisjärki sen sanoo: yhden opettajan on lähes mahdotonta tarjota riittävästi tukea oppilaille, joilla on vaativia erityistarpeita, samalla kun hän pyrkii vastaamaan muiden oppilaiden tarpeisiin.
Opettajien koulutuksen ja tuen puute
Opettajilla ei aina ole riittävää koulutusta erityistarpeiden ymmärtämiseen ja hallintaan. Inkluusiota toteutettaessa heitä ei välttämättä varusteta riittävillä tiedoilla ja taidoilla, jotka ovat tarpeen erilaisten oppijoiden tukemiseksi.
Ei tarvitse ihmetellä opettajien kokemaa riittämättömyyden tunnetta ja stressiä yrittäessään täyttää kaikkien oppilaiden tarpeet saman aikaan.
Heterogeenisten ryhmien haasteet
Inkluusion ytimessä on ajatus siitä, että erilaiset oppijat voivat tukea ja rikastuttaa toistensa oppimista. Käytännössä hyvin heterogeeniset ryhmät voivat kuitenkin johtaa siihen, että oppilaiden tarpeisiin ei pystytä vastaamaan riittävän tehokkaasti.
Nopeasti oppivat voivat turhautua, jos he eivät saa riittävästi haastetta. Erityistä tukea tarvitsevat taas voivat jäädä ilman tarvittavaa ohjausta, kun opettajan huomio jakautuu monien oppilaiden kesken. On myös täysin ilmeistä, että luokan yleinen oppimisympäristö kärsii, jos ja kun erityistarpeet aiheuttavat toistuvia keskeytyksiä tai häiriöitä.
Luokan ilmapiiri ja sosiaaliset haasteet
Inkluusio epäonnistuu, jos oppilaat eivät tunne olevansa aidosti osallisia luokkayhteisössä. Ilman riittäviä tukitoimia inkluusio voi johtaa sosiaaliseen eriytymiseen tai jopa kiusaamiseen.
Erityistarpeiset voivat kokea tavallisessa luokassa ulkopuolisuutta tai leimautumista. Opettajan voi olla vaikea hallita ryhmädynamiikkaajohtaa konflikteihin ja tämä taas tietenkin heikentää luokan ilmapiiriä.
Oppimistulosten heikkeneminen
Ilmapirii ei ole ainoa joka heikkenee. Ilman riittäviä resursseja ja tukea inkluusio voi johtaa kaikkien oppimistulosten heikkenemiseen. Tämä on erityisen huolestuttavaa, koska inkluusion tarkoituksena on lisätä oppimisen tasa-arvoa.
Vera Härkösen pro gradusta Yläkoulun opettajien kokemuksia inkluusiosta ja erityttämisestä äidinkielen ja kirjallisuuden oppitunneilla käy ilmi, että opettajien mukaan oppimistulokset ovat heikkoja tai laskusuunnassa. Tämä johtuu mm. siitä, että opettajan huomio jakautuu epätasaisesti oppilaiden kesken, eikä kaikille oppilaille pystytä tarjoamaan riittävää tukea.
Tasa-arvo ei siis todellakaan toteudu.
Yksilöllisten tarpeiden ohittaminen
Inkluusio keskittyy usein siihen, että kaikki oppilaat ovat samassa fyysisessä tilassa, mutta se ei aina huomioi yksilöllisiä oppimistarpeita riittävän hyvin. Tämä johtaa siihen, että erityistarpeiset oppilaat eivät saa oikeudenmukaista mahdollisuutta oppimiseen.
Mukautusten ja henkilökohtaisten opetusohjelmien toteuttaminen jää usein puutteelliseksi. Oppilaiden yksilölliset vahvuudet ja tarpeet jäävät helposti huomiotta suuren ryhmän keskellä.
Inkluusion ideaalin ja todellisuuden ristiriita
Inkluusion periaatteet ovat usein kauniita teoriassa, mutta niiden käytännön toteutus ei vastaa ihanteita. Monissa kouluissa inkluusiota toteutetaan liian nopeasti ja ilman riittävää suunnittelua, mikä johtaa sen epäonnistumiseen.
Monesti nykyistä järjestelmää kritisoiville todetaan, että inkluusio ei voi olla epäonnistunut koska sitä ei edes Suomessa ole – siis koska sitä ei ole voitu kokeilla riittävillä resursseilla.
En ole kuitenkaan vakuuttunut myöskään siitä, että mikään määrä resursseja todellisuudessa johtaisi onnistuneisiin lopputuloksiin.
Selvää on tässä vaiheessa joka tapauksessa se, että suunnittelematon ja riittämättömästi tuettu inkluusio aiheuttaa ylimääräistä kuormitusta opettajille, oppilaille ja perheille, ja koko hommalle pitäisi laittaa stoppi.
Mutta mitä sitten tilalle?
Tasoryhmien käyttöönotto kouluissa
Itse kannatan tasoryhmien käyttöönottoa. Sen puolesta puhuu useita pedagogisia ja käytännöllisiä syitä.
Ensinnäkin, jokainen oppilas oppii eri tahtiin ja erilaisilla tavoilla. Tasoryhmät mahdollistavat sen, että oppitunnit voidaan suunnitella vastaamaan paremmin kunkin ryhmän tarpeita.
Esimerkiksi nopeammin oppivat voivat edetä syvällisempään tiedon käsittelyyn ilman turhautumista, kun taas tukea tarvitsevat saavat enemmän ohjausta ja aikaa perusteiden hallitsemiseen.
Opettajan resurssit jakautuvat tasoryhmissä tehokkaammin
Opettajilla on tiedetysti rajalliset resurssit, ja heterogeeniset ryhmät voivat tehdä opettamisesta haastavaa, kuten jokainen vähänkään järkeään käyttävä ymmärtää.
Tasoryhmissä opettaja voi keskittyä yhden tasoisiin oppijoihin kerrallaan, jolloin opetuksesta tulee tehokkaampaa. Opettajalla on myös paremmat mahdollisuudet käyttää menetelmiä, jotka sopivat juuri kyseisen ryhmän oppimistyyleihin ja tavoitteisiin.
Oppilaan motivaatio ja itsetunto paranevat
Tasoryhmät edistävät oppijan motivaatiota, kun oppiminen tuntuu mielekkäältä ja menee sopivassa tahdissa. Nopeammin etenevät eivät turhaudu odottaessaan muita, ja hitaammin etenevät eivät koe olevansa jatkuvasti jäljessä.
On mielestäni täysin ilmeistä, että tällainen vähentää kilpailun ja riittämättömyyden tunnetta ja se myös tukee oppilaiden itsetunnon kehitystä.
Koulutuksen tasa-arvo lisääntyy
Vaikka tasoryhmiä pidetään tässä “muTTa KOskA ihMisOIkeuDEt”-huutelijoiden maassa tasa-arvoa heikentävänä, ne voivat oikein toteutettuna tukea aivan jokaisen oppilaan tasavertaista oppimista.
Kun jokainen saa tasonsa mukaista opetusta ja tukea, mahdollisuudet onnistua opinnoissa paranevat. Tasoryhmät voivat myös toimia tehokkaana keinona puuttua oppimisvaikeuksiin aikaisessa vaiheessa.
Tasoryhmät valmistavat paremmin tulevaisuuden haasteisiin
Tasoryhmät antavat mahdollisuuden kehittyä yksilöllisten vahvuuksien mukaisesti. Tämä auttaa lapsia ja nuoria valmistautumaan paremmin tuleviin koulutusvaiheisiin ja työelämään, joissa heidän erityisosaamisensa ja vahvuutensa pääsevät oikeuksiinsa.
Oikein räätälöity opetus myös parhaimmillaan kannustanee jatkuvaan oppimiseen ja itsensä kehittämiseen.
Tasoryhmät vähentävä häiriökäyttäytymistä
Monesti häiriökäyttäytyminen luokassa johtuu siitä, että oppilas joko kokee opetuksen liian vaikeaksi tai tylsäksi. Tasoryhmät voivat ehkäistä tätä tarjoamalla kullekin ryhmälle sopivasti haastetta ja mahdollisuuksia onnistumiseen.
Tyrnävän esimerkistä mallia myös meille Kouvolaan
Tyrnävällä on kehitetty äidinkielen ja matematiikan opetukseen TAVOITA-malli, joka tähtää yksilölliseen eriyttämiseen. Mallin avulla tuetaan oppilaita, jotka tarvitsevat enemmän apua oppimisessaan, ja samalla tarjotaan lahjakkaille oppilaille mahdollisuus syventää osaamistaan, eli tehdään juuri sitä mitä pitääkin.
Jokaisella oppilaalla on oikeus oppia omalla tasollaan ja edistyä henkilökohtaisiin tarpeisiinsa pohjautuen.
Keskeisenä osana mallia on joustavat tavoitetasoryhmät ja jakotunnit. Esimerkiksi kolmesta luokasta muodostetaan oppilaiden valintojen perusteella kolme opetusryhmää, joissa käsitellään matematiikan ja äidinkielen sisältöjä. Jos resursseja on käytettävissä enemmän, voidaan muodostaa neljä opetusryhmää, mikä mahdollistaa pienemmät ryhmäkoot ja tätä kautta vielä tarkemmin eriytetyn opetuksen.
Oppilaat osallistuvat aktiivisesti omaan oppimiseensa. Heitä rohkaistaan tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja kehittämistarpeitaan. Jokainen oppilas valitsee itselleen sopivan tavoitetason, jota tarkastellaan säännöllisesti jaksoittain. Näin oppilaille voidaan tarjota parhaat mahdolliset tukimuodot ja reagoida tarpeisiin ajoissa.
TAVOITA-malli on tuottanut Tyrnävällä lupaavia tuloksia. Oppilaat ovat kiitelleet sen tarjoamaa tukea ja mahdollisuuksia sekä toivoneet mallin jatkumista tulevaisuudessa. Uskallan veikata, etteivät oppilaat ole ainoat malliin tyytyväiset, varmaan maistuu ihan opettajillekin.
Tehdäänkö tällaista ryhmäyttämistä kuinka paljon Kouvolassa tällä hetkellä? Otan selvää ja palaan asiaan.
Mahdolliset haasteet ja ratkaisut
Palataan isompaan kuvaan.
Mahdollisessa laajemmassa tasoryhmien käyttöönotossa on tietenkin otettava huomioon myös mahdolliset riskit, joista useimmiten näkee keskusteluissa mainittavan leimautumisen pelon. Tämä voidaan mielestäni kuitenkin minimoida avoimella viestinnällä ja joustavilla ryhmäjärjestelyillä. Ryhmien ei tietenkään tule olla pysyviä, vaan niiden tulee perustua oppilaiden kehittyvään osaamiseen.
On myös tärkeää varmistaa, että kaikkia ryhmiä arvostetaan yhtä paljon ja että resurssit jaetaan tasapuolisesti.
Tasoryhmät voivat ainakin nykyisellä ymmärrykselläni olla merkittävä keino parantaa oppimistuloksia, lisätä oppilaiden motivaatiota ja vähentää oppimiseen liittyvää stressiä.
Oikein toteutettuna tasoryhmät tarjoavat sen aidon mahdollisuuden tasa-arvoiseen sekä yksilöllistä kehitystä tukevaan oppimiseen, mikä hyödyttää sekä oppilaita että opettajia ja lopulta koko yhteiskuntaa.
